Taide ja kulttuuri - tehtävä 2

Moikka taas!
Taide ja kulttuuri -kurssin tehtävää taas blogiin postauksen muodossa. :)

Tällä kertaa tehtävämme oli keskustella isovanhempien kanssa heidän kulttuuriharrastuksistaan ja esimerkiksi siitä, millaisiin tapahtumiin he ovat osallistuneet nuorina. Lisätehtävänä sai viedä isovanhempansa mukaan johonkin omaan kulttuuritoimintaan.

Mietin, millaiseen tapahtumaan olisin voinut isoäitini kanssa voinut osallistua, eikä oikeen tullut mitään mieleen. Juttelin asiasta jo samaisena koulupäivänä äitini kanssa ja tällä välähti, että kaupungissahan on myöhemmin tällä viikolla ensimmäistä kertaa se Elvis-esitys!

 The King is Back

Tapahtuman nimi oli siis Elvis Forever by Aron & Cool Company.

Esitys oli järjestetty, sillä tänä vuonna tuli kuluneeksi 40 vuotta Elviksen kuolemasta. Tämän juhlavuoden kunniaksi Suomen johtavana Elvis-tulkkina tunntettu Aron ja Cool Company esittivät 40th Anniversary -konsertin.

Konsertti oli siis enemmän sellainen yhdistelmä modernia show:ta ja vanhempaa musiikkia. Esityksessä kuultiin hienoja tulkintoja Elviksen tunnetuimmista hiteistä uransa eri vaiheilta; 50-luku, 60-luku ja 70-luku. Aronin asut olivat Elviksen klassisia esiintymisasuja, ja esityksensä oli ainakin helposti tunnettavissa, jopa minulle. (Mummulla oli myös kokoajan hymy huulilla ja "niskakarvat pystyssä").











Esitys oli hienosti vedetty, ja itse laulu ja musiikki olivat todella hyvän kuuloisia. Minullekin meinasi tulla nostalginen olo, vaikka en itse ole ollut kingin aikana ollut olemassakaan. Mummukin ilmeisesti nautti konsertista, sillä ainakin hän oli hymy huulilla koko loppuillan. 

Kävimme myös pari viikkoa myöhemmin elokuvissa ja matelijanäyttelyssä, joihin emme varmaan normaalisti oltu lähdetty, jos emme olisi saanut tästä esityksestä sellaiseen kipinää.

Lisää tällaisia positiivisia kokemuksia, kiitos!
Heippa!

Kommentit