Isometrinen Projektio

Moikka!

Tällä kertaa valinnaisen kuvittamisen kurssin osana informaatiografiikassa tehtiin kouluamme varten isometrinen pohjapiirros. Tarkempaa pohjapiirrostakaan ei koulusta annettu, jotta oppilaat kävisivät itse katselemassa koulun ympäristöä ja tekisivät tehtävän sen perusteella. Itselläni kävi tuuri, koska ensimmäisenä vuonna teimme koulutehtävänä pohjapiirrokset koululle!

Piirrokseet tuli laittaa ruokala, opettajien ja rehtorin huoneet, toimistot, wc:t, terveydenhoitaja ja naulakot. Ohjelmaksi määräytyi Illustrator.

Isometrinen projektio on siis "eräs menetelmä, jossa kolmiuloitteinen kappale voidaan esittää kaksiuloitteisena niin, että kappaleesta nähdään kolme sivua. Projektion x-, y-, ja z-akseleiden väliset kulmat ovat 120 asteessa. Isometristä projektiota käytetään lähinnä teknisessä piirrustuksessa ja joissakin peleissä." -Wikipedia

Isometrinen Projektio


Ensin Illustratorilla tehtiin sopivassa kulmassa oleva ruudukko, jonka tekemistä varten sain katsoa lukuisia videoita myös opetuksen jälkeen. Kun lopulta sain sitten mieleiseni ruudukon, siihen pystyi alkamaan rakentamaan piirrustusta.




Tässä vaiheessa olinkin edistynyt jo paljon ja uppouduin niin tääysin työntekoon, että unohdin ottaa välillä kuvan tekovaiheista. Tällaisen työn tekeminen Illustratorissa on hermoja raastavaa, kun jokainen kulma pitää tavallaan manuaalisesti piirtää, eikä ole valmiita kolmiuloitteisia muotoja. Tai sitten on, mutta sellaisista ei ainakaan kerrottu.


Aloitin työstämisen eri harmaiden sävyillä, jota olen huommannut tekeväni paljon kun en ole varma minkä värinen lopputuloksesta pitäisi tulla. Päätin loppusuoralla leikitellä värien kanssa, ja päädyin käyttämään kouluni tunnusväriä: kirkkaan vaaleanpunaista.

pinkkiä kehiin!



Piirroksen valmistuttua lisäsin huoneisiin tekstit, ja nämä olisin voinut tehdä huolellisemmin ja asetella huoneisiin paremmin. Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo aika kiire saada työ palautukseen, ennen kuin työssäoppimisjakso alkaisi.


Tässä valmis työ. Lisäsin sinisen taustan, joka toi mielestäni hyvää kontrastia vahvalle punaiselle. Lopputuloksessa olen tyytyväinen siihen, että osasin tehdä ensimmäisen isometrisen projektioni näinkin hyvin. Toki piirros on vähän sekava, mutta työ tulisi oikeasti asiakkaalle tai näytille, voin aina palata takaisin ja muokata siitä haluamani/asiakkaalle mieluisen.

Tekstit olisin voinut miettiä ja asetella paremmin, mutta työjälkeen olen muuten tyytyväinen. Lopulliseen kuvaan tuli vielä koulun nimi ja logo tämän yläpuolelle.

Siinä kai se sitten on, ensi postauksessa lisää Illustratorilla toteutettuja töitä taas kouluumme liittyen. Ensi kertaan siis!

Kommentit