Taide ja kulttuuri - tehtävä 1

Hei!
Saadaan tänne blogiinkin vähän toimintaa, nimittäin "Taide ja kulttuuri" -kurssiin liittyvää kirjoitusta tulee tänne ainakin muutama!

Kurssin ideana on siis, että käymme tapahtumissa tai harrastamassa jotain kulttuuria, johon ei ehkä normaalisti menisi ja kirjaamme siitä ylös omat mietelmät. Tehtävien alustana päätin käyttää blogia, kun tämä oli jo minulla valmiiksi koulujuttuja varten tehty. 

Jääsatu

Perinteisenä kulttuuritapahtumana käyn lähes joka kesä Kaustisen Folk Music Festival -tapahtumassa. Tuohonkaan tapahtumaan en olisi varmaan ikinä tutustunut, ellei minua olisi yhtenä kesänä oltu houkuteltu mukaan. Festareilla on kesällä aina niin huoleton ja rento meininki, että tästäkin jäi sitten jokavuotinen perinne. Nämä ovat kuitenkin olleet ainoa festari, jossa olen oikeasti nauttinut olostani.

Tällä kertaa sain kuitenkin kokeilla jotain vähän erilaista...

Ensimmäisenä tehtävänä oli käydä jossain kulttuuritapahtumassa, jossa ei normaalisti kävisi. Tässä kävi mukavasti, sillä eräs ystäväni kutsui minut katsomaan Oulun Luistelukerhon järjestämään kevätnäytökseen. Näytöksen aiheena oli Narnian Tarinat : Velho ja Leijona -jääsatu. Näytös oli kerhon oppilaiden esittämä kaksi tuntia kestävä kaunis luistelunäytös.

Näytökseen oli mukava lähteä, vaikka se ei ehkä ollut sellaista johon olisin normaalisti omasta toimestani lähtenyt. En ole ennen käynyt katsomassa luisteluesitystä, joten tämä oli täydellinen aihe myös tätä kurssia varten.

Tässä muutama otos, jotka sain napattua huonosta valaistuksesta ja lähes täydestä puhelimen muistista huolimatta:






Esityksessä oli huonoista kuvista huolimatta kaunista luistelua ja meininkiä, vaikka se ei ehkä näistä kuvista välitykkään.

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka kiinnostava tätä esitystä oli seurata. Olen ennen katsonut taitoluistelua kyllä telkkarista, mutta ikinä ei oikeastaan ollut tullut mieleenkään käydä sen tapaista käydä seuraamassa paikan päällä. Tästä tuli mieleen, että tätähän voisi käydä katsomassa useamminkin.

Tällä kertaa ei oikein irronnut paljon tekstiä, mutta en ole pettynyt tähän kokemukseen.
Ensi kertaan sitten!

Kommentit