Heippa!
Tämä kirjoitus tulee nyt vähän huonolla asenteella, koska kirjoitin tähän aikaisemmin jo pitkän esseen, ja onnistuin sen jotenkin poistamaan kokonaan.. ei muuta kuin uudestaan sitten!
Tällä kertaa kerronkin Graafisen Suunnittelun Projekti- nimisen kurssin isoimpaan osaan kuuluvasta työstä, eli omasta projektista.
Ensin en oikeastaan tiennyt ollenkaan mitä alkaisin tekemään omana projektina, joten sain ohjaajaltani vähän vinkkiä, että tuohon perinteiseen pelitapahtumaan koulullamme ei ole julisteita tai esitteitä. Niimpä otin siitä itselleni pähkinän purtavaksi! En ole itse kyseiseen tapahtumaan ikinä osallistunut, vaikka olenkin videopelien fani itsekin. Kuitenkin tätä julistetta miettiessäni ideoita alkoi tulla heti, joten ajattelin tämän olevan ihan hauska kokemus. Aloin sitten heti ohjeet saatuani toteuttamaan luonnoksia ja kun olin tyytyväinen tuloksiin, esittelin ne ohjaajalleni ja asiakkaalle.
Päädyin siis ideaan siitä, että halusin yhdistää koulun logoa jonkin pelaamiseen liittyvän esineen/asian kanssa ja päädyin muotoilemaan logosta vanhan nintendo-ohjaimen mallisen kuvituksen, josta lähtee ohjaimen johto jonka lomasta löytää tapahtuman nimen, ajankohdat jne.

![]() |
Luonnosta. Tapahtuman nimi on sutattu ihan vaan varmuuden vuoksi. |
Seuraavaksi aloitin julisteen toteuttamista, ja tähän vaiheeseen päästyäni tehtävänannosta oli jo monta viikkoa, sillä juttu ei ollut kauhean kiireinen ja muut koulutehtävät kasaantuivat päälle. Aloitin toteuttamisen sillä, että aloin Illustratorissa rakentamaan tätä "ohjainta".
Valitettavasti en taaskaan hoksannut ottaa joka työvaiheesta erikseen näytönkaappausta, mutta toivottavasti näistä kuvista ja selityksistä selkenee jotain.
![]() |
Kuvitus oli yllättävän helppo tehdä siihen nähden, etten ole ennen tällaista (kunnolla) tehnyt. Tietenkin näin voin sanoa vasta lukuisien googlehakujen ja videoiden katselun jälkeen! Alkuperäisessä luonnoksessa kuvittelin, että tästähän tulee tietenkin koulumme väreihin sopiva kuvitus, mutta päädyin pitämään sen simppelinä.
Tästä "flat design" kuvitustyylistä olen pitänyt aina tosi paljon, ja mielestäni se sopii tällaiseen peli- ja retrohenkiseen julisteeseen mainiosti.
Seuraavaksi mietin julisteen kokonaisuutta, ja halusin muuttaa sitä alkuperäiseen ideaan verrattuna niin, että ohjaimen johtoa kuvastavat linjat olisivat geometrisempiä ja yksinkertaisempia, koska päädin tuon tyyliseen kuvitukseen ohjaimenkin kanssa. Tässä siihen lopputulos:
Tätä tehdessä mietin tietenkin muodot tarkoin, ylhäällä enemmän tilaa otsikolle/tapahtuman nimelle ja alhaalla pienemmät osiot päivämääriä ja kellonaikoja varten. Tässä vaiheessa olin jo oikein tyytyväinen julisteen ulkonäköön, ja mielestäni retromaiset värit ja muodot onnistuivat oikein mainiosti.
Seuraavaksi aloin etsimään sopivaa fonttia. Olin hetken hukassa sen kanssa kunnes sain sijaiselta pelastavan vinkin katsastaa eräs tosi hyödyllinen fontti-sivusto, Dafont.com.
Siellä sitten selailin erilaisia vaihtoehtoja, ja lopulta löysin sen juuri sopivan. Siinä oli täydelliset numerot ja välistys ja mielestäni se vaan toimi tässä tosi hyvin. Seuraavaksi siis jo valmis juliste!
"Tapahtuma" ja "sponsori" kohtiin tulivat siis tietenkin oikeat nimet, mutta en niitä nyt vielä laita tänne, kun julistetta ei ole vielä laitettu edes julkiseksi muualla. Kokonaisuudessaan juliste on mielestäni onnistunut, kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Kirjoitelmani oli alunperin pidempi ja yksityiskohtaisempi, mutta onnistuin jotenkin sähläämään ja poistamaan sen kokonaan.
Illustratoria on tänä vuonna tullut käytettyä paljon enemmän kuin viime vuosina, ja en olisi varmasti saanut yhtä hyvää lopputulosta, jos en olisi selaillut YouTubesta tutoriaaleja ja yhden niistä voisinkin linkittää tähän jos jotain muuta kiinnostaa.
Kyseinen video on youtube-käyttäjä Zimri Mayfieldin tekemä ja hänellä on myös paljon muita hyviä ja kiinnostavia videoita. Tämä oli ensimmäinen, jonka avulla eksyin tyypin kanavalle ja siitä on kyllä ollut hyötyä. (Ei tässä kyseisessä tehtävässä, mutta toisessa josta kirjoitan tänne myöhemmin).
Se siitä tällä kertaa, toivottavasti voit lukea tämän enkä ole vahingossa poistanut tätäkin...
Ensi kertaan! :)
Kommentit
Lähetä kommentti