Tupakkalaki

Moikka!
Tällä kertaa tiedossa lyhyt postaus kuvittamisen kurssilla toteutetusta työstä liittyen tupakkalain muutokseen. Aiheena siis tehdä vapaalla tyylillä kuvitus sanomalehteen sopivaksi.

Jostain syystä tämä kuvitus oli tosi vaikea lähteä suunnittelemaan, kun asia oli sinänsä tosi asiallinen ja laillinen. Siihen ei tehnyt sitten ainakaan itselläni mieleen tehdä mitään kovin kuvituksellista, ja päädyin tähän yksinkertaiseen toteutukseen.

Kuvitus ei siis oikeasti mennyt lehteen vaan tämä oli vain harjoituksen takia, joten aikaa oli paljon reilummin kuin oikeassa asiakastyössä olisi luultavasti ollut.

Lopullisesta kuvituksesta minulla ei sinänsä ole juuri mitään selitettävää, mutta idea oli siis että tupakka tumpataan "lopullisesti". Lakimuutoksien tavoitteena on siis että suomalaiset lopettaisivat tupakoinnin kokonaan. Ensin ajattelin tunkea sinne sekaan lakipykälän merkkejä ja muuta, mutta päädyin sitten tällaiseen hyvin simppeliin ratkaisuun.



Toteuttaminen tapahtui Photoshop CS6:ssa, piirtonäytöllä parissa tunnissa. Jostain syystä unohdin ottaa kuvankaappauksia eri vaiheissa. Ensimmäiselle layerille piirsin luonnoksen, toiselle tasolle tein ensin pohjavärit, jonka päälle tein varjostukset ja muut yksityiskohdat.

Koulussa meillä on siis käytössä Wacom Cintiq 21UX- piirtonäytöt joilla on tosi kätevä tehdä tällaisia kuvituksia. Ainoa huono puoli piirtonäytössä on sen korkea hinta (800-1000€). Isommat, vieläkin paremmat näytöt voivat maksaa yli 2000 euroa.

Tässä siis tällanen pikkujuttu tähän väliin, vähän isommat projektit valmistuvat sen verran hitaasti. Voi olla että päivittelen välissä isompien töiden valmistumisprosessia, jos muita pikkujuttuja ei tule tähän väliin.

Kommentit